TREVOn ystäväkirja

Tervetuloa lukemaan TREVOn ystäväkirjaa! TREVOn ystäväkirjassa esitellään ensimmäisenä hallituksen työryhmät, ja sen jälkeen vastausvuoro lähtee kiertämään, ja voi osua juuri sinuun! ;)
15.11.2023

TREVOn viestintätyöryhmä haastoi ystäväkirjaan vastaamaan TREVOn koulutus- ja virkistystyöryhmän. Tästä pääsette tutustumaan heihin! Katsotaan, kenet he haastavat seuraavaksi :)
Miten sinusta tuli ope?

Sisko: Hain unelmaani Teatterikorkea-
kouluun, en päässyt. hain Ebeneseriin Helsinkiin ja pääsin heti. Koin, että lasten kanssa tehtävä työ on tärkeää. Ajattelen niin yhä. Teatteria olen saanut kyllä koko elämäni tehdä harrastuksena.

KatjaH: Yläasteella olin TET-jaksolla päiväkodissa ja sain kipinän hakeutua alalle. Lukion jälkeen pidin välivuoden ja työskentelin kahdessa eri päiväkodissa puolen vuoden pätkissä päiväkoti-apulaisena. Väkivuoden jälkeen opiskelin Joensuun yliopistossa kasvatustieteiden kandidaatiksi ja suoritin myöhemmin erityisopettajan erilliset opinnot. Tällä hetkellä työskentelen varhaiskasvatuksen erityisopettajana. 
Välivuonna menin kuitenkin syksyksi päiväkoti-harjoittelijaksi ja tykästyin pienten lasten pedago-giikkaan. Keväällä tutustuin vielä alakoulun maailmaan, mutta haku ensisijaiseksi opiskelu-paikaksi oli edelleen selvä. Saman vuoden syksynä pääsin opiskelemaan vakan maisteri-tutkintoa. Kandivuonna hain myös erillisiin erityisopettajan opintoihin, jotka suoritin maisteri-opintojen ohessa.
Helena: 
Valmistuin Tampereen lastentarhan-opettajaopistosta vuonna 1986. Mikään ykkösvaihtoehto tämä ammatti ei ollut, vaan ylioppilas-kirjoitusten jälkeen laitoin papereita vähän sinne ja tänne. Päiväkodista minulla ei ollut mitään kokemusta. Lopulta kasvatustieteen apron tehtyäni ja Wetterhoffin kotiteollisuus-koulusta kutojaksi valmistumisen jälkeen aloitin opinnot Tampereen lastentarhan-
opettajaopistossa. 
Sanni: Nuorena ohjasin koululaisten kokkikerhoa ja eräs nuorisotyöntekijä sanoi, että minusta tulisi hyvä ope. En ollut aiemmin oikein tiennyt mitä lähtisin opiskelemaan, joten tuo sai ajattelemaan, että tosiaan, siitähän voisin tykätä. Alun perin ajattelin haluavani luokanopettajaksi.

Sisko, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Tarina: Kun olit 10-vuotta nuorempi?

Sisko: Työsken-telin Hippoksen erityispäiväkodissa Liinukoiden ryhmässä erityisopettajana.

Katja H: 10 vuotta sitten työskentelin vakaopena ja varajohtajana Nokialla ja opiskelin työn ohella Jyväskylän yliopistossa erikoistumis-opintoja.

Helena: Vähän vajaa 10 vuotta sitten kärräsin mökillä polkua pitkin alas grillin luo kottikärryillä liuskekiviä ja viimeistä kärryllistä kuljettaessa kävi hullusti. Lensin kärryineni, mätkähdin mökin seinään ja putosin makaamaan mahalleni multaan. 
Sanni:  Opiskelin varhaiskasva-tustieteen kandivaihetta Jyväskylässä ja vietin opiskelija-elämää. Toimin tuolloin myös ainejärjestön hallituksessa, josta sain innostuksen yhdistys-toimintaa kohtaan.
Ajattelin, ettei käynyt kuinkaan, mutta saunaan mennessäni oikea käsi lähtikin paikoiltaan. Olin alasti ja pitelin kuopastaan irronnutta kättä toisella kädellä. Saunassa ollut veljeni vaimo puki minulle vaatteet, ajoi sairaalaan 120 km päähän, minä sain käden paikoilleen sekä 3 vkon saikun. Lopulta käsi lähti irti vielä 5 kertaa mitä hulluimmissa tilanteissa, kunnes se leikattiin ja kiinnitettiin kahdella ruuvilla. Tämän jälkeen käsi on pysynyt paikoillaan. 


Katja H, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Kun sait viimeksi jonkun nauramaan?

Sisko: Sanoin työkaverille tänään, että jos minä rupean leipomaan, sietää olla huolissaan. Leipomuksiani ei syö kissakaan.

Katja H: Joka päiväiset arjen sattumukset saavat nauramaan. Osaan myös nauraa omille kommelluksilleni. 


Sanni: Ystävän kanssa puhelimessa puhuessa nauroimme molemmat arjen sattumuksille.
Helena: Kysyin huonokuuloiselta isältäni (92 v.) olivatko ostamani kanansiivet olleet hyviä. Isä oli sitä mieltä, etteivät ne olleet kanan siipiä, vaan koipia. Selittäessäni, että kyllä ne olivat siipiä eivätkä koipia, niin isän huonon kuulon vuoksi demonstroin asiaa mm. esittämällä siipiään heiluttavaa kanaa. Tämä sai äitini (88v.) nauramaan vedet silmissä.

Helena, varhaiskasvatuksen opettaja

Sisko:  Varmaan se päivä, jolloin lähdin aamulla töistä saattohoitoon sanomaan äidilleni hyvästit. Työkaverit olivat ihania ja tukivat. Sitä päivää en voi unohtaa.

Katja H: Ajattelen, että joka päivään mahtuu jotain ikimuistoista; kohtaamisia, elämyksiä, iloa, oppimista, asioiden jakamista

Helena: Ikimuis-toinen työpäivä oli 2000 -luvun alussa tammikuussa, kun lunta tuli enemmän kuin laki salli. Menin avaamaan klo 6 pk:n oven, ja kun lunta oli oven edessä paljon, päätin lakaista enimmät pois. Heitin laukun sisälle oven viereen ja menin ulos. 
Myöhemmin iltapäivällä oli vielä ajettava Tampereelta Kotkaan hirveässä lumipyryssä (tämä liittyy työhön sen verran, että olin menossa musiikkikasva-tuskurssille), matkan varrella ojassa oli useampiakin autoja, onneksi emme kuitenkaan me ystäväni kanssa!

Sanni: 
Työpäiviin mahtuu ihania hetkiä monen monta! Erityisopetta-jana ilahduttaa etenkin, kun näkee lasten osallistuvan omine taitoineen, onnistuvan ja oppivan uutta. Myös jotkut tyhy-tempaukset työpäivän lomassa ovat jääneet mieleen.
Suljin oven, joka menikin lukkoon ja tietenkin olin laittanut avaimet kädestäni laukkuun, joka oli mukavasti sisällä ikkunan takana. Onneksi oli kännykkä, joten koetin soittaa keittäjälle, joka oli tulossa vasta seitsemäksi. No, akku oli puhelimesta niin tyhjä, ettei soitto onnistunut. Pian aamun ensimmäinen lapsi saapui isänsä kanssa, joka ystävällisesti lainasi puhelintaan (sain omaani sen verran toimimaan, että keittäjän numero saatiin selville). Keittäjän saavuttua ovi saatiin onneksi hieman ennen seitsemää auki. Päivä jatkui tästä eteenpäin lunta tupruttaen muuten mukavasti, ainoastaan pk:n pihaojasta piti vielä työntää yhteisvoimin yksi henkilöauto ylös tielle. 

Sanni, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Jaa arjen vinkkisi kollegalle: 

Sisko: Hellitä ja kuuntele.

Katja H: Tee joka päivä jotain mistä tulee itsellesi hyvä mieli ❤️

Helena: Hymy ja ystävälliset sanat eivät maksa.

Sanni: Sanonta "ole se muutos, jonka haluat nähdä" on aika osuva. Vahvista olemassa olevaa hyvää itsessäsi, lapsissa ja kollegoissasi. Jos haluat jonkun asian olevan paremmin, niin pyri itse vaikuttamaan siihen.
Koulutus- ja virkistys-
työryhmä haastaa seuraavaksi TREVOn ystävä-kirjaan vastai-lemaan järjestö-työryhmän!
Tavat, joilla rentoudut: 

Sisko: Kissojen hoitaminen, vesijuoksu, laulaminen, maalaaminen.

Katja H: Rentoudun kävelemällä, käymällä museoissa, lukemalla, tapaamalla ystäviäni ja kuuntelemalla äänikirjoja. 

Helena: Vaikkapa metsässä liikkuen, äänikirjoja kuunnellen, löhöillen sohvalla ja tv:tä katsoen, mökillä saunoen ja takkatulen ääressä istuen. 

Sanni: Ulkoilu, retkeily, tanssiharrastukset, askartelu ja diy-projektien tekeminen ovat itselleni parhaat keinot rentoutu
Tervetuloa tutustumaan TREVOn viestintätyöryhmään. Me vastaamme TREVOn kotisivujen, Instagramin ja Facebookin sisällöstä. Meidät tavoittaa viestinta(a)trevo.fi osoitteesta, ja meille saakin myös vinkkailla juttuideoita!

Miten sinusta tuli ope?

Anna: Minusta tuli viimein viime keväänä ope pitkän lastenhoitajauran jälkeen.

Marjo: Varhaiskasvatus kiinnosti jo teinistä asti ja kun sain lastenhoitajana tehdä töitä monen taitavan pedagogin kanssa, innostuin lopulta itsekin hankkimaan opettajan pätevyyden. Valmistuin vakaopeksi keväällä 2014 sekä myöhemmin varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi 2022.

Saara: Lukion jälkeen ajattelin, että luokanopettajuus on minun juttuni. Monien vaiheiden (ja eri alojen opiskelujen) jälkeen päädyin hakemaan muutama vuosi ensimmäisen haun jälkeen varhaiskasvatuksen opettajan opintoihin, ajatuksena, että jossain kohtaa jatkan opintoja. Varhaiskasvatus vei kuitenkin mennessään ja 2011 valmistuin vakaopettajaksi. Ja 2021 sain maisterinopinnot loppuun.



Kata: Mulle oli selvää jo yläasteella, että haluan tehdä töitä lasten kanssa. Vaihtoehtoina oli vakaope tai opettaja. Sitten lukion viimeisenä keväänä hain opiskelemaan sekä vakaopeksi että kuvisopeksi, mutta en päässyt kumpaankaan. Taas vierähti muutama vuosi ja kuulin, että sosionomiopintojen ohella voisi lukea kaksoistutkinnon ja saisi vakaopen pätevyyden. Sinne sitten pääsin ja voi miten hyvä valinta se olikaan.

Niina: Niin kauan kuin muistan, olen halunnut opettajaksi. Pienten lasten opettajuus oli haaveammattini jo hyvin nuorena, joten sikäli uravalintani on ollut hyvin selvä ja vaikka kuulostaakin kliseiseltä, ehkä kutsumuskin. Hain ja pääsin heti lukion jälkeen opiskelemaan Tampereen yliopistoon kasvatustieteen kandidaatiksi ja lastentarhanopettajaksi. Opiskeluiden aikana tuli myös aika, jolloin epäröin uravalintaani ja halusin kokeilla muita töitä, mutta lopulta päädyin kuitenkin suorittamaan opinnot loppuun ja valmistuin unelma-ammattiini. Edelleen tänäkin päivänä valinta on tuntunut oikealta. Polku on johtanut varhaiskasvatuksen opettajan tehtävistä maisteriopintojen kautta tämänhetkiseen tehtävään varhaiskasvatuksen apulaisjohtajaksi, ja se on entisestään kasvattanut intohimoani varhaiskasvatusta ja sen kehittämistä kohtaan.

Anna, varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus

Tarina: Kun olit 10-vuotta nykyistä nuorempi:

Anna: Kun olin 10-vuotta nykyistä nuorempi, jaksoin valvoa viikonloppuna pidempään ja minulla oli enemmän aikaa lukea kirjoja tai katsoa televisiosta lempisarjoja. Saattaa johtua siitä, että viimeisen kymmenen vuoden aikana perhekoko on kasvanut kahdella pienemmällä lapsella.

Marjo: Opiskelin Helsingissä vakaopeksi ja asustelin Punavuoressa solukämpässä. Viikonloput taisi kuitenkin kulua pääasiassa Tampereella Ruman tanssilattiaa ja opintolainaa kuluttamassa. 

Saara: Olin saanut 2013 vakituisen lastentarhanopettajan paikan, ja vaihtanut Hervannasta nykyiselle alueelle työskentelemään. Uusien asioiden äärellä työelämässä siis! 10 vuotta sitten taisin myös palata valmentamaan pesistä, junnupoikia Manse PP:ssä.


Kata: Silloin työskentelin Kouvolassa Putkinotkon päiväkodissa ja sain tehdä töitä ihan mielettömien ihmisten kanssa. Opin kahdessa vuodessa ammatillisesti valtavan paljon ja sain elinikäisiä ystäviä. Silloin elämää täytti vapaa-ajalla uusi nyrkkeilyharrastus ja salitreenit. Luulen, että silloin myös vaivasi jonkinmoinen kolmenkympin kriisi

Niina: Kun olin kymmenen vuotta tätä nuorempi, työskentelin Nokialla varhaiskasvatuksen opettajana esiopetusryhmässä ja samaan aikaan tein maisteriopintoja työn ohella Tampereen yliopistoon. Jos perheen, opiskeluiden ja työn jälkeen jotain vapaa-aikaa jäi, sen kulutin taatusti jossain ryhmäliikuntatunneilla tai kulttuuririennoissa. Olin myös käynyt elämäni ensimmäistä kertaa Pariisissa ja menettänyt sydämeni kaupungille!

Marjo, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Tarina: Kun sait viimeksi jonkun nauramaan makeasti:

Anna: Viimeksi nauroimme työporukalla arjen kommelluksille tiimipalaverin yhteydessä.

Marjo: varmasti oman 3-vuotiaan lapseni mainitsemalla sanan pissa tai kakka sopivassa yhteydessä.

Saara: Viikonloppuna hömppäilin kahden pienen karvanassun (koiria :D) kanssa istumalla lattialla ja leikkimällä virtahepo-pehmolla. Siinä oli itsellä ja muilla naurussa pitelemistä, kun koirat hyppi ja poukki ja nuoli kasvoja :)


Kata: Lasten kanssa kotona kutitushippaa leikkiessä. Lapsen nauru, voi se on niin parasta!

Niina: Todennäköisesti kotona lasten ja puolison kanssa jollekin arjen tilanteelle tai kommellukselle ollaan naurettu yhdessä.



Niina, varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja

Ikimuistoisin työpäiväsi?

Anna: Ensimmäinen koko päivän kestänyt metsäretki 3-5-vuotiaiden kanssa, jossa mm. nukuimme päiväunet lämpimässä kodassa.

Marjo: Harjulan päiväkodissa vietimme koko päiväkodin kanssa kaupunkileikkipäivää ja minikokoinen Tampere rakentui päiväkodin tiloihin. Sieltä löytyi mm. jäähalli, Tammelantori sekä Särkänniemi. Leikki vei ihanasti mukanaan sekä lapset että aikuiset.

Saara: Unelmien liikuntapäivää vietettiin koko yksikön voimin. Aamupäivällä urheiltiin lasten kanssa Olympia-teemassa eri rasteilla, ja kerättiin olympia-renkaita jokaisen omaan passiin. Aamupäivä huipentui Rio de Janeiro -olympialaisiin rakennettuun tanssiin, joka oltiin kollegan kanssa harjoiteltu ja esitanssittiin. Saatiin kaikki aikuiset ja lapset mukaan tanssimaan ja nauttimaan liikunnasta! Iltapäivällä/alkuillasta oltiin kutsuttu vielä perheet liikkumaan meidän kanssa.


Kata: Joulujuhla ulkona 2013. Oli paljon lunta ja aivan tyyntä. Meitä oli iso joukko lapsia ja vanhempia yhdessä juhlimassa. Joulujuhla koostui ihanasta sadusta, joka eteni pisteeltä toiselle erilaisten tehtävien mukaan. Kesken joulujuhlan alkoi sataa hiljalleen lunta. Kun satu oli viimeisiä lauseita vaille valmis ja pääsimme kaikki yhdessä koristelemaan ulkona kuusta ja kuusen valot syttyivät, satoi lunta jo paljon. Tunnelma oli satumainen.

Niina: Ikimuistoisia työpäiviä on osunut matkan varrelle useita, on vaikea nimetä yhtä. Opettajana toimiessa parhaita ovat olleet ne hetket, jolloin ollaan lasten kanssa yhdessä koettu jotain merkityksellistä. Se on voinut olla jokin oivallus, uuden oppiminen, innostus, kohtaaminen. Tai joskus jotain yhteisellä työllä ja panostuksella toteutettua, kuten retkiä, esityksiä, elämyksiä. Tämän hetkisessä työssä mieleen jäävät ne päivät, kun on kokenut kohtaamisen merkityksen ja kun havaitsee onnistumista ja iloa työyhteisössä. 

Saara, varhaiskasvatusyksikön johtaja

Jaa paras arjen vinkki kollegoille?

Anna: Työpäivän päätteeksi hengähdä ja levähdä. Ole armollinen itsellesi.

Marjo: Ole rohkeasti valmis joustamaan omista etukäteen asetetuista suunnitelmista ja aikatauluista, silloin kuin kaikilla on hauskaa ja jo matka täyttää ison osan tavoitteista.

Saara: Muista tauko arjen kiireessä! Etsi työn ohelle sellaista puuhaa, josta nautit ja jonka parissa rentoudut.


Kata: Älä koskaan oleta mitään. Älä myöskään tulkitse tai tee johtopäätöksiä. Kysy, selvennä, tarkenna ja varmista, että ymmärrätte tiimissä ja talon sisällä toisianne. 

Niina: Hymyile! Hyvä mieli tarttuu.

Kata, varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja

Tavat, joilla rentoudut?

Anna: Kuoron parissa pääsee rentoutumaan aina heti työviikon alussa maanantai-iltaisin.

Marjo: Hiljaisuus ja liikunta (mahdollisimman hiljaisessa olosuhteissa sekin).

Saara: Kamera kainaloon ja kuvaamaan. Penkkiurheilua pesiksen parissa (kausi päättyi hopeaan, mutta pianhan jo alkaa talvisuperpesis!!). Viime aikoina olen löytänyt itseni usein salilta.


Kata: Metsässä kävelemällä tai juoksemalla. Olemalla veden äärellä. Myöskin lukeminen ennen nukkumaan käyntiä on rutiini, joka on kulkenut mukana jo noin 20vuotta joka ilta.

Niina: Minulle tärkein tapa rentoutua on liikunta eri muodoissa. Pidän myös hiljaisuudesta ja siksi esimerkiksi museoissa käyminen toimii hyvin rentoutuskeinona. Luonnossa liikkumista unohtamatta.

Viestintätyöryhmä haastaa seuraavaksi TREVOn ystäväkirjaan vastaajiksi koulutus- ja virkistystyöryhmäläiset!